Vaniljapannacotta omenakompotin ja kauramurun kera


Syksy saapuu ja omenat kypsyvät puutarhoissa. Itsekin olen päässyt niin onnelliseen asemaan, että minulla on nyt ikioma puutarha ja siellä ikiomia omenapuita täynnään herkullisia hedelmiä. Näin ollen päätin tupareita varten tehdä kavereille jotain oman pihan omenista ja päädyin tähän samettisen pehmeän vaniljapannacotan ja kirpeän omenakompotin yhdistelmään. Jälkiruoasta saa helposti laktoosittoman ja gluteenittoman version, joten se sopii useimmille vieraille.

VINKKI! Katso reseptin alalaidasta vaihtoehto liivatteettomalle pannacotalle.

Vaniljapannacotta (10 annosta)

10 dl   kuohukermaa (laktoositon tai tavallinen)
5 kpl   liivatelehtiä
0,5 dl   sokeria
2-3   vaniljatankoa (tai n. 1 tl vaniljajauhetta)

Tee pannacotat n. 3-4h aiemmin jääkaappiin hyytymään (mielellään jo edellisenä päivänä).

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada puolet kermasta kattilaan sokerin kanssa, ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Ota kattila liedeltä, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita kuuman kerman joukkoon. Lisää loput kermasta ja mausta vaniljan siemenillä tai vaniljajauheella maun mukaan.

Annostele 1 dl annoksina juomalaseihin tai pieniin lasikulhoihin ja laita jääkaappiin hyytymään.


Omenakompotti 

6,5 dl   omenakuutioita (kirpeistä omenista)
1 tl   sitruunamehua
4 rkl   fariinisokeria
4 rkl   sokeria
2 rkl   maissitärkkelystä
0,5 tl   kanelia
0,2 tl   inkiväärijauhetta
0,2 tl   suolaa
2,5 dl   vettä

Omenakompotinkin voi tehdä jo edellisenä päivänä, mutta sekin on hyvä tehdä viimeistään tuntia ennen tarjoilua jotta kompotti ehtii jäähtyä sopivasti. Jääkaapissa säilötyn kompotin voi lämmittää mikrossa mukavaan tarjoilulämpötilaan, sillä kompotti on parhaimmillaan lämpimänä jääkaappikylmän pannacotan päällä.

Kuori ja kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi (itse tein n. 5x5x5 mm kuutioita). Pirskota sitruunamehua omenakuutioiden päälle, jotta omenat eivät tummuisi. Jätä omenat odottamaan.
(Yhteen desiin omenakuutioita kuluu noin 2-3 puutarhaomenaa koosta riippuen. Kompotin omenat voivat olla myös hieman raakoja, sillä kirpeä omena sopii parhaiten pehmeän pannacotan seuralaiseksi. )

Sekoita muut kuivat aineet keskenään kattilassa ja lisää vesi koko ajan sekoittaen. Kiehauta ensin keskikuumalla lämmöllä ja anna sitten kiehua hiljalleen pari minuuttia matalammalla lämmöllä. Lisää omenakuutiot, nosta lämpöä kunnes seos kiehahtaa uudestaan ja anna sen jälkeen kiehua hiljalleen kannen alla pienellä lämmöllä n. 10-12 minuuttia.

Anna kompotin jäähtyä noin tunnin verran ennen tarjoilua, jotta se ei enää olisi kuumaa, mutta olisi edelleen lämmintä. Voit myös säilöä kompotin jääkaapissa tiiviissä rasiassa ja lämmittää mikrossa juuri ennen tarjoilua.

Kauramuru

1 dl   gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
1 dl   kaurahiutaleita (gluteeniton tai tavallinen)
1 dl   fariinisokeria
1 tl   kanelia
0,5 tl   inkiväärijauhetta
4 rkl   voita (tai margariinia) sulana

Tee kauramuru juuri ennen tarjoilua. Sekoita aineet keskenään ja tarvittaessa murusta seos sormilla.
Gluteenittoman jälkiruoan saat kun käytät gluteenittomia jauhoja sekä gluteenittomia kaurahiutaleita. 

Tarjoilua varten ota pannacotat jääkaapista, lisää lämmin omenakompotti n. 1 dl / annos) ja ripottele päälle kauramuru.


***

Vaihtoehto liivatteettomalle pannacotalle:

Liivatteeton vaniljapannacotta (10 annosta)
8 dl   kuohukermaa (laktoositon tai tavallinen)
n. 2 dl   maitoa (laktoositon tai tavallinen)
1 dl   hyytelösokeria (multi)
5-6 rkl   maissitärkkelystä 
2-3   vaniljatankoa (tai n. 1 tl vaniljajauhetta)

Kiehauta kuohukerma hyytelösokeri multin kanssa kattilassa koko ajan sekoittaen. Sekoita maissitärkkelys tasaisesti maitoon. Ota kerma liedeltä ja kaada maissitärkkelys-maitoseos jatkuvana vanana koko ajan sekoittaen kerman joukkoon, kunnes seos on sopivan paksua (Huom! Seos jähmettyy jääkaapissa vielä lisää). Lisää vanilja ja sekoita tasaiseksi.
Annostele tarjoiluastioihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti.