Aprillipäivän kunniaksi olisin halunnut hieman jekuttaa blogin lukijoita, mutta en sitten keksinytkään mitään hyvää aprillipilaa. Siksipä lisäänkin nyt reseptin maittavista (siis ihan oikeasti) suklaamuffineista, olkaapa hyvät!
Suklaamuffinit (12 kpl isoja muffineita)
Vatkaa hieman pehmitetty margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi kananmuna kerrallaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon rouhittu suklaa.
Jaa taikina paperilla vuorattuihin muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 225 asteen lämmössä 12-15 minuuttia.
Anna muffinien jäähtyä.
Kuorrute (mokkakreemi)
Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Sekoita kaakaojauhe ja tomusokeri keskenään ja lisää siivilän läpi vähän kerrassaan margariinin joukkoon koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi kahvi ja sekoita tasaiseksi.
Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja tee isolla tähtityllalla spiraalimuotoisia kuvioita muffinien pinnalle.
Ripottele päälle nonparelleja tai koristele marsipaani-/sokerimassakoristeilla.

150 g | margariinia | |
1,5 dl | sokeria | |
2 | kananmunaa | |
3,5 dl | vehnäjauhoja | |
2 tl | leivinjauhetta | |
2,5 rkl | tummaa kaakaojauhetta | |
1,5 dl | maitoa | |
n. 80 g | rouhittua tummaa suklaata |
Vatkaa hieman pehmitetty margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi kananmuna kerrallaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan maidon kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon rouhittu suklaa.
Jaa taikina paperilla vuorattuihin muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 225 asteen lämmössä 12-15 minuuttia.
Anna muffinien jäähtyä.
Kuorrute (mokkakreemi)
125 g | margariinia | |
1 tl | vanilliinisokeria | |
30 g | tummaa kaakaojauhetta (=0,5 dl) | |
220 g | tomusokeria | |
1 rkl | kylmää vahvaa kahvia |